Kumppanuushankehaun tuloksia
Kumppanuushankkeet antavat mahdollisuuden liikuttaa eri toimijoita (opettajia, ohjaajia, asiantuntijoita, opiskelijoita) samassa hankkeessa, kun samalla tehdään pienimuotoista kehittämistyötä. Lisäksi hankemuodon kevyt hallinto ja tietty pienimuotoisuus edesauttoi toimintaan ryhtymistä.Rahoitusta 32 suomalaiselle hakijalle
Hakemuksia saatiin 62, joista rahoitettiin 32 hakijaa. Hankkeista yhdeksän on koordinoitu Suomesta, ja 23 organisaatiota on mukana partnerina joko Suomesta tai ulkomailta koordinoidussa hankkeessa. Apurahoja myönnettiin 456 liikkuvuudelle yhteensä 440.000 €.
Herkkuruoka, vedenjakelu, kansallistarut
Yli puolet läpimenneistä hankkeista on ammatillisen toisen asteen hankkeita.