Tämä on Leonardo da Vinci -ohjelman uutiskirje, jossa tiedotetaan ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyteen liittyvistä ajankohtaisista asioista.
Pääkirjoitus: Hakemusten viimeistely käsillä
Hyvä lukija,Hyvää alkanutta vuotta!
Tässä vuoden ensimmäisessä uutiskirjeessä kerromme 2008 hakukierrokseen liittyvistä seikoista: milloin, minne, mitä ja missä muodossa hakemuksia jätetään. Ensimmäisenä vuorossa ovat liikkuvuushakijat helmikuun alussa, kohta sen jälkeen kumppanuushankkeet ja maaliskuussa innovaatioiden siirtohankkeet.
Parasta aikaa laadimme CIMOssa, kuten monessa muussakin organisaatiossa, viime vuoden toimintakertomusta. Vuosi 2007 oli Leonardo-toimintojen osalta aktiivinen vuosi uuden Elinikäisen oppimisen ohjelmassa.
Suomessa järjestettiin alkusyksystä kansainvälinen kontaktiseminaari. Temaattisia tapaamisia järjestettiin mm. ohjauksen ja neuvonnan sekä opettajaliikkuvuuden ympäriltä sekä pidettiin LLP-aloituskonferenssi yhdessä muiden alaohjelmien kanssa. Opetushallituksen kanssa järjestettiin projektiosaamisen koulutusta ja loppuvuodesta kansainväliSYYSpäivät. Vuoden aikana julkaistiin myös CIMOn toimesta selvitys opettajaliikkuvuudesta sekä aloitettiin yhdessä Opetushallituksen kanssa selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen tilasta.
Vuosi 2007 piti sisällään myös joukon muutoksia ammatillisen koulutuksen osalta: pilotoitiin valmistelevia vierailuja, ajettiin sisään uutta opintovierailu-ohjelmaa, korotettiin Leonardo-liikkuvuusapurahoja, suoraviivaistettiin säännöstöä ja raportointia sekä uudistettiin neuvontatyötä hanketyöpajojen kautta.
Valmistelevien vierailujen vastaanotto oli positiivinen ammatillisen koulutuksen kentällä. Syksyn aikana myönnettiin peräti 41 apurahaa. Nyt siirrytään pilottivaiheesta vakinaistettuun toimintaan. Vuoden 2008 aikana voidaan alustavien suunnitelmien mukaan voidaan myöntää yhteensä noin 70 apurahaa neljän haun kautta, josta ensimmäinen on maaliskuussa. Lisätietoja valmistelevista vierailuista löytyy verkkosivuilta.
Uudistukset jatkuvat myös vuonna 2008. Erityisesti odotamme suomalaisten toimijoiden kumppanuushanke-ehdotuksia. Toiminto on Leonardo-ohjelmassa uusi, vaikka se onkin pitkään ollut Grundtvig- ja Comenius-ohjelmissa. Vielä jää nähtäväksi millaisen muodon se saa Leonardo-ohjelmassa liikkuvuus- ja kehittämishankkeiden välimaastossa.
Mielenkiintoisia hakemuksia odotellen!
Ystävällisin terveisin,
Mika Saarinen
Ryhmäesimies, Ammatillisen koulutuksen ryhmä