Oppimiskumppanuudet: vuoden 2008 hakukierros
Grundtvig –oppimiskumppanuuksien seuraava hakuaika päättyy 15.2.2008.
Elinikäisen oppimisen ohjelman myötä oppimiskumppanuuksien toiminta yksinkertaistui; ne ovat aina kaksivuotisia.
Sopimus tehdään 2 vuodeksi, ja 80 % tukisummasta maksetaan heti aloitusvaiheessa. Tuki vaihtelee kumppanuuden liikkuvuusmäärän mukaan. Suomessa voidaan hyväksyä noin 40 uutta oppimiskumppanuutta 2008. Tukisummat Suomessa vuonna 2008 ovat:
Tukisummat vaihtelevat jonkin verran maittain. Tuki myönnetään ’könttänä’ (lumpsum). Liikkuvuudesta aiheutuvien kulujen lisäksi tukea voi käyttää muihin hanketyöstä aiheutuviin kuluihin.
Eurooppalaiset prioriteetit
Komissio on määritellyt viisi eurooppalaista prioriteettia oppimiskumppanuuksille:
Aikuisten avaintaidon* (key competences) edistäminen. Yhden avaintaidon edistäminen riittää.
Sosio-ekonomisten esteiden ylittäminen
Maahanmuuttajien integraation tukeminen
Vanhempien opiskelijoiden osallistumisen lisääminen
Luovuuden herättäminen ja vahvistaminen
*Avaintaidot: Euroopan parlamentin ja neuvoston suosituksen mukaan avaintaidot ovat: viestintä äidinkielellä ja vierailla kielillä, matemaattinen osaaminen ja perusosaaminen luonnontieteiden ja tekniikan aloilla, digitaaliset taidot, oppimistaidot, sosiaaliset ja kansalaistaidot, aloitekyky ja yrittäjyys sekä tietoisuus kulttuurista ja kulttuurin ilmaisumuodot.
Kansalliset prioriteetit
Suomen kansallinen toimisto on määritellyt seuraavat kansalliset prioriteetit oppimiskumppanuuksien valintaan 2008:
Hakemusten arvioinnissa hakemus voi saada prioriteetti-alueista tietyn määrän lisäpisteitä. Lisäpisteet ovat kuitenkin vain osa hakemusten arvioinnin kokonaispistemäärästä.
Lisätietoja:
Vastaava asiantuntija Eija Wilen
Ohjelma-asiantuntija Marianne Hemminki