Tulosta
  26.1.2010

Tietoisku erityisopetuksesta kymmenessä maassa

Ammatillinen koulutuksen tukitoimet sekä nivelvaiheet peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen ja sieltä edelleen työelämään siirryttäessä olivat keskiössä, kun 12 alan ammattilaista vertaili kymmenen maan tapoja toimia  erityisopetuksen kentässä.

Unkarissa, Tsekissä ja Kreikassa erityisopetus on vammasidonnaista ja tarkoin luokiteltua, Skotlannissa taas painotetaan osallistamista. Tulevaisuuden haasteet ovat samankaltaisia kaikille. Esille nousivat muun muassa autismin sekä tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöiden lisääntyminen, ammatillisten opintojen ja työelämän vaatimusten yhteensovittaminen sekä se, miten opiskelijoita voidaan tukea – erityisesti talouden vaikeina aikoina.


Opintovierialuryhmä oli tiiviisti yhdessä viikon verran, iltaisinkin työstettiin vierailuraporttia saunomisen lomassa.Kuva: Ammattiopisto Luovi.

Opintovierailu tarjoaa raportoijana toimineen Alan Cowiesonin mukaan mahdollisuuden vaihtaa tietoa ja saada ammatillista tukea. ”Keskusteluissa syntyi todellisia oivaltamisen hetkiä, kun tajusi, että on muitakin tapoja ajatella ja tarkastella asioita kuin se oma. Jatkossa olisi mukava päästä tutustumaan paremmin opettajien arkeen menemällä mukaan opetustilanteisiin”, totesi Cowieson. Vieraat kiittivät erityisesti työpajavierailuja ja opiskelijoiden tapaamisia.

Opintovierailu - tehopaketti

Opintovierailun järjestäminen tarjoaa mahdollisuuden suomalaisten toimintatapojen ja omien käytäntöjen tunnetuksi tekemiselle ja eri maiden järjestelmien vertailulle. Opintovierailun järjestäjä Ammattiopisto Luovi sai lisää kokemusta uudentyyppisen kansainvälisen tapahtuman järjestämisestä, ja lukuisia eri alojen ammattilaisia oli mukana hankkeen toteutuksessa. Konkreettista hyötyä uusien verkostojen ja kontaktien lisäksi oli saada tietopaketti osallistujamaiden koulutusjärjestelmistä ja erityistä tukea tarvitsevien koulutuspoluista.

Tietoja voidaan hyödyntää sertifioidussa Leonardo da Vinci -asiantuntijoille suunnatussa verkostohankkeessa Dream College. Hankkeen teemana on oppimisympäristöjen kehittäminen erityistä tukea tarvitseville.

Mari Kuosmanen
kansainvälisyyspäällikkö
Ammattiopisto Luovi

Mikä hanke?

Ammattiopisto Luovi järjesti opintovierailun teemalla Students with Special Needs – Finnish way of action Oulussa talvella 2009. Vierailu liittyi keskeisesti Luovin kansainvälisyysstrategiaan ja tavoitteena oli tehdä suomalaista ammatillista erityisopetusta tunnetuksi Euroopassa.

Ryhmän kiinnostava raportti tilannekatsauksineen, parhaine käytäntöineen ja tulevaisuuden analyyseineen on luettavissa Cedefopin kotisivuilla.