Mitä tapahtuu, kun afrikkalainen yli 30-vuotias mies ei osannut kertoa mitä työelämään liittyvää osaamista hänellä on? Ohjaaja sai ongittua esiin pitkän kokemuksen perheen omistamassa hedelmien ja vihannesten maahantuontiyrityksessä – löytyi osaamista ulkomaankaupasta. Venäläinen nainen sai tunnistamis- ja tunnustamisprosessin avulla parturikampaajan tutkinnon neljässä kuukaudessa. Oman osaamisen tunnistaminen, omista taidoista keskusteleminen ja osaamisen osoittaminen asiantuntijoille oli voimaannuttavaa.

Kuva: Tampereen aikuiskoulutuskeskus.
Mitä kaukaisemmasta kulttuurista henkilö tulee, sitä vaikeampaa hänen on pukea sanoiksi ja kuvailla taitojaan ja osaamistaan. Kyseessä on Anni Karttusen mukaan oman osaamisen näkyväksi tekemisestä.
Karttunen toimii projektipäällikkönä Itäsuomalaisen osaamisen kehittäminen -hankkeessa, joka rahoitetaan ESR-varoilla. Työnantaja on Savon ammatti- ja aikuisopisto, jossa opiskelee ihmisiä 40 eri maasta. Osa opiskelijoista on luku- ja kirjoitustaidottomia, osalla on maisterintutkinto. Osaamisen tunnistaminen räätälöidäänkin jokaiselle erikseen, mikä vaatii ohjaajalta paljon ammattitaitoa.
Monista vaikeuksista huolimatta lasi on puoliksi täynnä aina kun aiempaa osaamista tunnistetaan. Tässä Leonardo-Luotaimen numerossa kerromme erityisryhmien ja erityisesti maahanmuuttajien koulutukseen, työelämään siirtymiseen ja osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen liittyvien hankkeiden tuloksista. Lisäksi haastattelimme Liisa Metsolaa erityisryhmien kansainvälistymisestä.
Hyvää alkanutta vuotta, ja inspiraatiota sekä menestystä hakukierrokselle! CIMOn asiantuntijat auttavat mielellään työstämään ideoitanne eteenpäin.
Katriina Lammi-Rajapuro
Vastaava asiantuntija
CIMO