Tulosta
  27.1.2010

Sisällysluettelo

Severi vie erilaisen oppijan verkkoon

Severi on verkko-oppimisalusta erityistä tukea tarvitseville oppijoille, joille perinteiset oppimisalustat ovat liian vaikeita. Oppimisympäristö on selkeästi strukturoitu ja huomioi käyttäjän oppimisvaikeudet. Erityisesti mahdolliset lukemisen, kirjoittamisen, hahmottamisen ja toiminnanohjauksen vaikeudet on otettu huomioon suunnittelussa.

Severi on rakenteeltaan selkeä ja strukturoitu. Eri osioilla on omat värikoodinsa, kalenterissa ja oppimispäiväkirjassa voi merkintöjä tehdä symbolein. Päätoiminnoissa on tukena ääniohjaus, ihmiset esiintyvät aina kasvokuvillaan, keskustelua käydään ohjatusti oman ryhmän sisällä ja tarvittaessa tukena on opiskelijakohtaisesti muokattava tukisanalista.

Työkalun helppokäyttöisyydestä huolimatta pedagoginen ajattelu opetuksen taustalla on ratkaisevan tärkeää: opettajalla on aina viime kädessä vastuu oppimisprosessin suunnittelusta ja rakentamisesta. Miiko Taka ohjaa opiskelijaa.

Severissä oppimisprosessia voi ohjata ryhmänä tai yksilöllisesti. Opettajan työtä helpotetaan mm. kirjaston ja tehtäväpankin avulla, joihin voi koota materiaaleja valmiiksi tulevaa käyttöä varten ja haluttaessa niitä voi myös jakaa kollegojen tai jopa koulujen kesken.

Opiskelijat tyytyväisiä helppouteen

Severi soveltuu erityisen hyvin opiskelijoille, joilla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeudet eivät kuitenkaan ole ainoa peruste sen käyttöönotolle, vaan esimerkiksi lapset, vanhukset ja maahanmuuttajat pääsevät helpommin kiinni verkko-oppimiseen, kun oppimisympäristö on selkeä eikä energia kulu sen opetteluun.

"Severi on erinomainen verkko-oppimisalusta niille, joille muut alustat ovat aivan liian vaikeita", ammatillinen erityisopettaja Miiko Taka Bovallius-ammattiopistosta kertoo. "Se on niin helppo ja selkeä, että heikoillakin tietoteknisillä tai lukemisen ja kirjoittamisen taidoilla oppija pääsee mielekkäästi kiinni verkko-oppimiseen".  Taitojen kartuttua ja pelkojen hälvettyä kannattakin siirtyä moniulotteisempiin oppimisalustoihin.

Kahden kuukauden ilmainen käyttö

Mikä tahansa organisaatio voi kokeilla Severiä ilmaiseksi kahden kuukauden ajan. Käyttöönoton jälkeen siitä maksetaan vuosimaksu, jolla katetaan ylläpitokustannukset. Koska Severi on suunniteltu erityisryhmille, toimii se usein parhaiten täydentäessään oppilaitoksen muita verkko-oppimisympäristöjä ja -työkaluja, etenkin jos kyseessä ei ole erityisoppilaitos.

Severi meillä ja muualla

Severi on kehitetty Kuhankosken erityisammattikoulussa Opetushallituksen tuella ja yhdessä OF OpenFormsin kanssa, keskeisenä osana oppilaitoksen virtuaalikouluhankkeita. Sen suunnittelu aloitettiin 2000-luvun alkupuolella ja aluksi se oli lähinnä työssäoppimisen ohjaamisen työkalu. Vuosien varrella Severi on kehittynyt yhä enemmän myös muun verkko-oppimisen, opetuksen eriyttämisen ja lähiopetuksen monipuolistamisen työvälineeksi.

Nykyään Severiä hallinnoi Bovallius-ammattiopisto, johon Kuhankosken erityisammattikoulu yhdistyi vuoden 2008 alussa.

Vuoden 2007 lopulta alkaen Severiä on levitetty ja kehitetty kansainvälisenä yhteistyönä Equal eLearning -projektissa, joka on Leonardo da Vinci -ohjelman innovaation siirto -projekti. Projektin aikana Severi on käännetty englanniksi, romaniaksi, sloveeniksi, portugaliksi, liettuaksi ja unkariksi. Lisäksi ruotsinkielinen käännös on valmistumassa lähiaikoina.

Mainetta ja kunniaa

Severi on saanut vuonna 2004 Opetusministeriön ja Opetushallituksen verkko-opetuksen kehittämisen laatupalkinnon. Vuonna 2008 se sai Ranskalaisen Handinnov-palkinnon, joka myönnetään innovaatioille ja hankkeille, jotka edistävät merkittävästi nuorten vammaisten elämää, koulutusta ja integroitumista yhteiskuntaan. Vuonna 2008 kilpailu järjestettiin kansainvälisenä Ranskan EU-puheenjohtajuuden kunniaksi. Vuonna 2009 Severi sai myös IT-ACCESS kilpailussa Good Practice Label -maininnan.

Mirja Niskala
Projektikoordinaattori
Bovallius-ammattiopisto

Mikä hanke?

Leonardo da Vinci -ohjelman innovaation siirto -hanke "Equal eLearning"
Kesto: 1.11.2007 - 31.10.2009
Koordinoiva oppilaitos: Kuhankosken erityisammattikoulu, Laukaa
Partnerimaat: Liettua, Portugal, Romania, Slovenia, Unkari
Kotisivu: equal-e.net
Severin kokeilutunnukset Mirja Niskalalta sähköpostitse etunimi.sukunimi@bovallius.fi